Search
minusta
Teollisuudella tarkoitetaan usein tuotantokeskuksia, jotka tekevät luonnonvaroista tuotteita. Sillä tarkoitetaan myös tuotantokeskuksia, jotka valmistavat tuotteita tai tuotteen osia. Teollisuudella on iso merkitys meidän yhteiskunnassa sekä kansantaloudessa, juurikin edellä mainituista syystä, sekä se on myös merkittävä työllistäjä. Meille kuluttajille on tuttuja teollisuuden tekemät lopputuotteet mutta sitten on iso osa teollisuutta, joka jää meiltä näkemättä. Täällä olisi tuoda tutuksi näitä osia teollisuudesta. Alasta tekee mielenkiintoisen myös se, että paljon siitä on nykyisin koneellistettua sekä automatisoitua. Tästä syystä historiaan katsominen on myös todella kiehtovaa, sillä siellä on tapahtunut suuria muutoksia viime vuosisatoina, jopa kymmeninä. Blogissa tuodaan esille myös eri teollisuuteen liittyviä osaajia sekä laitteita että tarvikkeita.